Fanny Söderström

Pianisti

Uutiset

Fanny Söderström esittää keväällä 2022 Radion Sinfonianorkesterin konsertissa Beethovenin kolmoiskonserton yhdessä sellisti Senja Rummukaisen ja viulisti Otto Antikaisen kanssa.

Lisätietoja: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/12/10/rson-kevatkaudella-nuoria-solisteja-ja-suomalaisia-savellystilauksia

Trio Est (Fanny Söderström, piano, Abel Puustinen, viulu, Anna Westerlund, sello) voitti kolmannen palkinnon kansainvälisessä Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailussa 2020! Ohjelmistossa heillä oli L. van Beethovenin Trio B-duuri op.11, M. Ravelin Trio a-molli, Lotta Wennäkosken Päärme ja Martinun Kolmoiskonserton he esittivät Jyväskylä Sinfonian kanssa Ville Matvejeffin johdolla.

Lisätietoja: https://kesmes.fi/musiikkikilpailut-2019-ja-2020/ilmari-hannikainen-pianokamarimusiikkikilpailu-28-2-5-3-2020/palkinnot-the-prizes/

Fanny Söderström on valittu kuuden parhaan pianistin joukkoon kansainvälisessä Brahms-pianokilpailussa. Kilpailu järjestettiin Detmoldissa, Saksassa lokakuun ensimmäisellä viikolla 2019. Söderströmin ohjelmassa oli Johannes Brahmsin musiikin lisäksi Alban Bergiä, Henri Dutilleuxia, Ludwig van Beethovenia, G.F.Händeliä ja Clara Schumannia.

Fanny Söderström sai varsinaisen palkinnon Helmi Vesa -pianokilpailussa. Söderströmin ohjelmassa oli Alexander Scriabinia, Henri Dutilleuxia ja Clara Schumannia.

Lisätietoa: https://www.uniarts.fi/uutishuone/helmi-vesa-pianokilpailun-palkinnot-jaettu-0?fbclid=IwAR3JSKCq6vn7b2FwRdrmutsq8ITSQkxoctbZ2OLs7xZAgzrjIY1nPkiwzy4

“Tempo-palkinto on Radio Classicin, Suomen ainoan klassisen musiikin radiokanavan, vuonna 2018 perustama palkinto Suomessa asuville nuorille klassisen musiikin taitajille.

Nykyaikana monet asiat tapahtuvat nopeasti ja vaivattomasti, mutta klassisessa musiikissa oikotietä ei ole, vaan kaikki oppiminen vie aikaa.

Palkinnot jaetaan 2.3.2019 Helsingin Musiikkitalossa järjestettävässä Tempo-gaalassa.”

-Radio Classic

Käy äänestämässä Fannya osoitteessa http://tempoawards.fi/ehdokkaat/

Sopraano Iida Antola ja pianisti Fanny Söderström voittivat 2.palkinnon valtakunnallisessa Helsinki Lied-kilpailussa 28.10.2018. Kilpailussa oli kolme erää ja duo esitti musiikkia mm. Saariaholta, Wolfilta, Messiaenilta, Ullmanilta, Brahmsilta ja Schubertilta. Lisätietoja Helsingin Konservatorion sivuilta: https://www.konservatorio.fi/helsinki-lied/helsinki-lied-2018-kilpailun-tulokset/

Tervetuloa uudelle verkkosivustolleni!

Biografia

Syvällisyys, rehellisyys, yhteys. Nämä kolme olemisen peruselementtiä ovat kannatelleet Fanny Söderströmiä kohti musiikin ydintä aina siitä lähtien, kun hän kolmevuotiaana onnistui taikomaan pianostaan ensimmäisen merkityksellisen äänen. Sillä hetkellä nuottiviivastosta tuli hänen aapisensa, pianonkoskettimista satukirjat ja suurista sävellyksistä itseilmaisun väline, jolla voi siirtää ajatuksia ja liikuttaa jopa tuhansia ihmisiä yhtä aikaa – sanaakaan sanomatta.

Koska Söderström loi ensimmäiset muistikuvansa samaan aikaan kuin ensimmäiset äänensä, hän ei koskaan varsinaisesti valinnut harrastaa pianonsoittoa; hän on valinnut elää ja hengittää sitä. Nuoresta pitäen Södeströmin into on kohdistunut ennen kaikkea uusien kappaleiden opettelemiseen, mistä hän sai myöhemmin maineensa äärimmäisen nopeana nuotinlukijana ja teosten omaksujana. Söderström onkin aina kokenut vetoa moderneihin ja aivan uusiin sävellyksiin.

Söderströmin vaikutussäde ulottuu kotimaasta Kaukoitään ja Pohjois-Amerikkaan. Sooloresitaaleja hän on soittanut esimerkiksi Detmoldissa, Tukholmassa ja Berliinissä. Kamarimusiikkia mm. Montrealissa ja useissa Kiinan kaupungeissa. Koska Söderströmin inspiraatio syttyy kirkkaaksi myös yhteisestä musisoinnista, hän on aktiivisesti luonut uusia yhteistöjä ympärilleen. Vuonna 2011 hän perusti uuden sinfoniaorkesterin, Oma Orchestran ja vuonna 2019 yhdessä Aapo Järvisen kanssa kamarimusiikkifestivaalin Toivakkaan. Vakituisesti hän esiintyy Trio Est -yhtyeessä yhdessä viulisti Abel Puustisen ja sellisti Anna Westerlundin kanssa.

Opintonsa Söderström aloitti Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja viimeisteli Sibelius-Akatemiassa Tuija Hakkilan ja Antti Hotin johdolla. Kesällä 2022 hän valmistui maisteriksi Berliinin Taideyliopistosta professori Björn Lehmannin luokalta. Kilpailumenestystä Söderström on saanut sijoittumalla toiseksi vuoden 2017 Tampereen pianokilpailussa sekä vuoden 2018 Helsinki Lied -kilpailussa. Hän on myös esiintynyt laajasti ympäri Suomen festivaalikarttaa, kuten PianoEspoossa, Meidän Festivaalilla, Mäntän musiikkijuhlilla, Helsingin Juhlaviikoilla, Kamarikesässä ja Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla sekä soittanut Kuopion kaupunginorkesterin, Saimaa Sinfoniettan, Tampere Filharmonian ja Jyväskylä Sinfonian solistina. Keväällä 2022 hän debytoi Radion Sinfonianorkesterin solistina esittäen Beethovenin kolmoiskonserton yhdessä sellisti Senja Rummukaisen ja viulisti Otto Antikaisen kanssa.

Söderströmin musiikilliset esikuvat tunnetaan taiteilijoina, jotka palvelevat ennen kaikkea musiikkia oman egonsa sijasta. Omien opettajiensa lisäksi esimerkiksi Söderström ihailee Javier Perianesia, Radu Lupua ja Arthur Rubinsteinia. Heidän sormensa osuvat koskettimien kautta suoraan sydämeen, sävellyksen ja kuulijan ytimeen rehellisesti ja konstailematta.
”Minulle tärkeintä on löytää teoksen syvin olemus”, Söderström sanoo. ”Se, mitä musiikki merkitsee juuri minulle riippumatta sille annetusta nimestä tai otsikosta. Pyrin välittämään teokseen kirjoitetun tunteen kuulijalle, ja parhaiten saavutan sen pysymällä mahdollisimman rehellisenä sekä itselleni että musiikille. Yleisön ja musiikin välisen yhteyden tuntee intensiivisenä flow-tilana, josta ei koskaan halua poistua sinne kerran päästyään.”

Biografia

"Päivän parhaaksi nostaisin ensimmäisen kilpailupäivän viimeisen soittajan, 24-vuotiaan suomalaisen Fanny Söderströmin. Hänellä on monipuoliseksi hiottu, notkea taituritekniikka, laaja dynaaminen asteikko sekä suurta ilmaisuherkkyyttä ja -voimaa."

Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat 19.8.2017

 

Kalenteri

  • to
    07
    helmi
    2019
    la
    09
    helmi
    2019

    Helmi Vesa-kilpailu

    Musiikkitalo, Helsinki
  • la
    02
    maalis
    2019

    Tempo Awards-palkintogaala

    klo 18Musiikkitalo, Helsinki

    • Prokofiev: Pianokonsertto no.1

    • Scriabin: Fantasia

    • Lisätietoja ja liput: tempoawards.fi

  • ti
    26
    maalis
    2019

    Aapo Järvisen maisterikonsertti

    klo 17Musiikkitalo, Helsinki
  • to
    13
    kesä
    2019

    Eurajoki 150 vuotta – J. Brahms: Ein deutsches Requiem

    klo 20Kustaa Aadolfin kirkko, Eurajoki
  • pe
    14
    kesä
    2019
    su
    16
    kesä
    2019

    Toivakan kamarimusiikkifestivaali

    Toivakka
  • ke
    03
    heinä
    2019
    su
    07
    heinä
    2019

    Viitasaaren Musiikin aika

    Viitasaari

    Uusinta Ensemble https://musiikinaika.org/

  • pe
    02
    elo
    2019

    Mäntän musiikkijuhlat - Mitä maa kertoo?

    klo 17Mänttä, Serlachius-museo Gösta

    Sä­vel­tä­jä Lau­ri Toi­vion 15-osai­nen pia­no­teos Earth esit­te­lee maa­il­mo­ja­sy­lei­le­vän kir­jon musii­kil­li­sia nä­kö­kul­mia maa­han – an­tii­kin al­kuai­ne­kä­si­tyk­ses­tä aina eko­lo­gi­siin ky­sy­myk­siin asti. 45-mi­nuut­ti­nen teos­ko­ko­nai­suus kan­tae­si­te­tään pe­rä­ti vii­den pia­nis­tin voi­min. Lisätietoja: https://mantanmusiikkijuhlat.fi/konsertit/

  • ke
    07
    elo
    2019
    to
    08
    elo
    2019

    Kamarikesä

    klo 19Ritarihuone

    Lisätietoja: http://kamarikesa.fi/

  • pe
    23
    elo
    2019

    Hvitträsk chamber music festival

    Hvitträsk
  • pe
    27
    syys
    2019

    Kotikonsertti

    7:30 pmBerlin, Hohenzollerndamm

    Brahms, Berg, Beethoven, Dutilleux, Handel, Clara Schumann

  • ma
    30
    syys
    2019
    su
    06
    loka
    2019

    Brahms-pianokilpailu 2019

    Detmold, Germany
  • pe
    01
    marras
    2019

    Atlantin ylitys – PianoEspoo-festivaalin avajaiskonsertti

    7:00 pmTapiolasali, Espoon kulttuurikeskus

    Aaron Copland: Appalakkien kevät

    Lisätietoja: http://www.pianoespoo.fi/festivaalin-avajaiskonsertti-atlantin-ylitys/

  • ti
    05
    marras
    2019

    Maailman valloittajat - Alasaarela, Mejias, Peltokoski & Söderström

    7:00 pmTapiolasali, Espoon kulttuurikeskus
  • to
    12
    joulu
    2019

    Maisterikonsertti

    6:00 pmKonserttisali, Pohjoinen Rautatiekatu 9, Helsinki

    Brahms: Rapsodia h-molli op. 79 no. 1

    Berg: Sonaatti op.1

    Brahms: Klavierstücke op. 119

    Beethoven: Klarinettitrio B-duuri

    Fanny Söderström, piano

    Helmi Malmgren, klarinetti

    Anna Westerlund, sello


Kuvat

Videot

 

Ludwig van Beethoven: Kolmoiskonsertto C-duuri op. 56

Ludwig van Beethoven: Kolmoiskonsertto C-duuri op. 56

Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalo 18.2.2022 Nicholas Collon, kapellimestari Otto Antikainen, viulu Senja Rummukainen, sello Fanny Söderström, piano

 

 

"Söderström todella uppoutui musiikin sisään kaikilla aisteillaan ja pystyi tulkitsemaan teknisesti ja musiikillisesti hyvin vaativan teoksen samaan aikaan loogisesti ja runollisesti."

– Harri Hautala, Aamulehti 5.5.2017

Yhteystiedot

Lähetä minulle sähköpostia tai täytä lomake.